tiistai 18. maaliskuuta 2014

There is something I have to tell you! ^-^



Huomatkaa, että onnistuin vihdoin laittamaan pienen youtubepalkin, ylistäkää minua!

Hei rakkaat! :3
Mulla on siis ilmoitusluontoista asiaa. Aion tehdä blogista niin paljon paremman kuin kyvyilläni vain saa aikaan. Suunnitelmissa pääni sisällä on jo melko pitkään asunut ajatus kunnollisesta draamiksesta, johon ei valitettavasti sekopäiset possut liity mitenkään, joten olen piiitkän harkinnan jälkeen päättänyt vaihtaa blogin nimen ja osoitteen.
En kuitenkaan kestäisi ajatusta rakkaan, maskotiksi muodostuneen, Adventurepigin (aka ADHD-Possun) poismenemisestä, joten Possu pysyy kuvioissa! :D ♥ Paljastan tulevaa sen verran Possun osalta, että jossakin välissä (kauukana tulevaisuudessa) aion hänet hankkia nukeksi, joka sitten seikkailisi täällä erillään draamiksesta ja muiden nukkejen asioista. *näkee mielessään otsikon "Possu vs Ilkeä Blogger!"* Mutta hän on tosiaan valovuosien päässä, siellä, missä minunkin rahaongelmani nukkejen suhteen ovat vain ohimennyttä painajaista. Toivottavasti näin joskus käy... ^-^'
Blogin nimi ja osoite tulevat vaihtumaan 31.3., ellei ongelmia kuten netin yhtäkkistä lomailua tai muuta tule eteen.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Blogin tuleva nimi: How to love?
Ja osoite: www.howtolove.blogspot.fi
Ellei ole "varattu". Jos näin kuitenkin on, ilmoittelen toisesta vaihtoehdosta. ^-^
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Sitten blogin ulkoasua koskevaa informaatiota. Tämän hetkinen näkymä saattaa olla väliaikainen, en ole varma. Mutta olen suunnitellut leventäväni blogia (kuulostaapa hassulta) ja Possuttomuuden nimissä taidan poistaa tuon Virtual Pets -gadgetin, jossa on possunen. (Jos ette tienneet, possua voi more-kohdasta ruokkia omenalla ja pestä, joten ottakaapa ilo irti kun vielä voitte! :D) Tämä gadget on siis vetäytymässä nimen ja osoitteen mukana, mutta hahmo jää. En tiedä miksi, mutta kun ajattelenkin ADHD-Possun lähtemistä, alan itkeä. Nimimerkillä yliherkkä & tunteellinen otus. ^-^'
Ja kuten joku tarkkaavainen jo ehkä huomasikin, olen jälleen päättänyt kirjoittaa selkemmin ja vähemmän hymiöisesti. Tällä kertaa teen parhaani pysyäkseni tässä päätöksessä! JES! Lisäksi päätin vaihtaa kuvat erittäin suuriksi. (:
Ja vielä sen verran, että jos teillä on joitakin toiveita tai ehdotuksia blogin parantamiseen, teen parhaani niiden eteen niin kauan kuin mun ei tarvitse omaa tyyliäni ja luonnettani muuttaa tai muuta vastaavaa. ^-^
Kiitos, mikäli yksikin jaksoi lukea kokonaan. :D
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Pssst, yritän päästä Tampere Kuplii -tapahtumaan, tietääkö joku milloin olisi miittiä, jos sellainen järjestetään? :3 Ja värjäsin viikko sitten hiukset tummemman ruskeiksi, joten väri on eri kuin täältä löytyvissä kuvissani. Jos pääsen tulemaan ja joku tunnistaa mut, niin saa tulla moikkaamaan! c: Mukaan nappaisin ainakin Lunan.

6 kommenttia:

  1. Ooo uuu okeih :o
    tosin mie varotan, että blogger on vammanen kakka, ja kun osotetta muuttaa, yleensä sitten ei tule enää ilmoituksia uusista teksteistä hallintapaneeliin :/... harmih

    mutta hieno uusi nimi~ ja odotan draamista innolla :D! (uuuuu ihana kuva muuten! (+ kuvakoko cx) naws)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. o: Voihan sentään.. No, koitan onneani. :D Jos ei toimi, niin katon sitä ilkeesti. (:<

      Ja kiitoskiitos~ ^-^

      Poista
  2. Uu pelottavaa owo Mutta kivalta kuulostaa! ☺ Sie oot tosi nätti, tykkään tosta kuvasta hirmu paljon ♥______♥ Ja siun nuket on ihani myös. n u n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva ^-^ Ja kiitos kamalasti :3 Kiitämme kovasti tyttöjen kanssa. c:

      Poista
  3. Tykkään sun blogista paljon! +Oot nätti ja nuket kans. Kun saan googletilin liityn lukijaks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, kiva, että tykkäät! ^-^ Ja kiitoskiitos :3

      Poista